torstai 29. marraskuuta 2012

Juurespataa ja kermassa haudutettua ruusukaalia

Tein juurespataa ensimmäistä kertaa pari vuotta sitten syksyllä ja postasin sen silloin Herkkuruokaan. Ajattelin, että tämä on tällainen viikonloppuruoka, kun sen pitää olla uunissa vajaan tunti. Todellisuudessa syödään tätä yleensä arkisin, koska padasta riittää sapuskaa niin moneksi päiväksi. Sunnuntaiaterian lisäksi alkuviikkokin on siis pelastettu hellan vieressä hikoilulta.

Juurespadan kanssa syötiin ekana iltana kermassa muhitettua ruusukaalia. Se on ruokalaji, joka sai mut rakastumaan ruusukaaliin, ihan törkeän hyvää! Resepti on alunperin Eeva Kolun jo edesmenneestä Voisilmäpeliä-blogista.

Juurespata, 6–8 annosta

400 g porkkanoita
600 g punajuurta
300 g kiinteitä perunoita
200 g lanttua
1 punasipuli
1 l vettä
(loraus punkkua)
2 kasvisliemikuutiota
2 rkl hunajaa (vegaaniseen versioon tilkka agavesiirappia)
1–2 tl harissa-tahnaa
n. 3 tl suolaa
2 dl soijarouhetta
tarjoiluun smetanaa (tai jugurttia ja majoneesia sotkettuna soosiksi, vegaanisilla tuotteilla vegaaniversio)

Kuori juurekset ja paloittele suupaloiksi. Ruskista kasvikset padassa pienissä erissä. Lisää vesi, murennetut liemikuutiot ja mausteet. Sekoita ja nosta pata 180-asteiseen uunin keskitasolle 20 minuuttiksi ilman kantta. Kääntele sen jälkeen soijarouhe hyvin sekaan ja kypsennä vielä 30 minuuttia kansi padan päällä.

juurespata

Kermassa haudutettua ruusukaalia, 2–3 annosta lisukkeeksi

400 g ruusukaalia
1 rkl voita (vegaaniseen versioon sinistä Keijua)
½ dl kuohukermaa (itse laitoin 2 dl kaurakermaa, sama vegaaniseen versioon)
1 rkl sitruunamehua
suolaa

Poista ruusukaaleista päällimmäiset lehdet ja kanta. Leikkaa ensin päätypala pois, sen jälkeen halkaise ruusukaali ja leikkaa molemmasta puolikkaasta kanta pois V:n mallisella viillolla. Leikkaa ruusukaalit 4 lohkoon.

Kuumenna voi pannussa (jos ei ole niin kattilakin käy) ja lisää ruusukaalit, kuullota niitä minuutti tai pari. Kaada joukkoon kerma, pienennä levyä sen verran, että kerma juuri ja juuri hiukan poreilee, ja laita kansi päälle. Hauduta kunnes kerma on imeytynyt ruusukaaleihin ja niistä on tullut pehmeitä. Tähän menee n. 20–30 minuuttia, kannattaa kuitenkin tarkkailla ettei lämpötila ole liian korkea, jolloin kerma kiehuu liikaa ja haihtuu liian nopeasti. Kerma saa kuitenkin hiukan tummua ja imeytyä kaaleihin ihan kokonaan.

Kun ruusukaalit ovat tarpeeksi pehmeitä ja kerma kokonaan imeytynyt, lisää suola ja sitruunamehu. Tarjoile heti, ruusukaalit ovat parhaimmillaan kun ne eivät pääse jäähtymään.

kermassa haudutettua ruusukaalia


Kuvittele ylläolevat kuvat viileiksi Hipstamatic-kuviksi, ne eivät todellakaan ole sitä. Juurespadassa yksi parhaista jutuista on liemi, se on tosi herkullinen. Ja ruusukaaleihin jäi taas himo, pitää varmaan muhitella tuota sörssöä pian uudestaan.

tiistai 27. marraskuuta 2012

Erikoisruokavaliot – trendiallergioita vai syömisen uusi suunta?

Onko kukaan muu lukaissut tätä Risto Mikkolan kirjoitusta trendiallergioista? Kirjoitus on selkeästi kirjoitettu ns. tiloissa, mikä on virkistävää, mutta harkitsemattomuudessaan paljastaa myös puutteet tiedoissa aiheen tiimoilta.

Ymmärrän ihmisten närkästyksen juuri tämän tietämättömyyden suhteen kirjoituksen kommentoinnissa, mutta ihmettelen myös sitä, miten moni jäi jankkaamaan hengenvaarallisista allergioista. Oikeat ruoka-aineallergiat kun eivät selkeästi olleet kirjoituksen pointti. En mitenkään puolustele Mikkolan ja muidenkaan kokkien ammattitaidottomuutta aiheessa, samoin ihmettelen miten tällaiset suhteellisen yksinkertaiset asiat tyyliin "maitoallergia on eri asia kuin laktoosi-intoleranssi" tuntuvat pysyvän mysteereinä ravintoloissa.

Olen itsekin tehnyt duunia ravintoloissa ja aika monella kokilla tosiaan tuntuu olevan suorastaan vihamielinen suhtautuminen erikoisruokavalioihin. Listoihin ei merkitä mikä soveltuu kenellekin, koska ei nyt vaan huvita. Kasvisruokia ei osata valmistaa ja ne maustetaan liharuokien tapaan. Karppaajatkin vähän ottavat päähän ja keliakiasta ei kannata edes aloittaa. Ruoka-aineiden vaihto annoksessa saadaan kuulostamaan erittäin vaikealta ja "kokonaisuudet on mietitty sopimaan keskenään", vaikka todellisuudessa kombot eivät olisi kovinkaan kummoisia. Samoin kun seuraa vaikka Top Chef -sarjaa, jokaisessa tuotantokaudessa yllättävän vaikea osuus on erikoisruokavalioinen julkkisvieras. Koska itse kokeilen ja kokkailen mielelläni kaikennäköisiä vaihtoehtoja, tuntuu hassulta että ammattilaiset eivät hae uusia tuulia niistä ruoka-aineksista, joilla saa melkein kaikille käyvää ruokaa.

Mutta tosiaan, oikeastihan Mikkola kirjoittaa ruokavalioista, joita ihmiset noudattavat muista syistä kuin hengenvaarallisen allergian tai sairauden takia. Siis nirsoilevista, tärkeilevistä länsimaisista ihmisistä, joille ruoasta on tullut identiteetin väline. Kasvissyöjistä, karppaajista, laihduttajista ja gluteenin välttelijöistä. Meitä on nimittäin aika paljon nykyisin.

Itse kuulun epämääräisiin muka-kasvissyöjiin, jotka kuitenkin syövät kalaa ja hätätilanteessa myös muuta. Periaatteessa voin siis syödä lihaa, mutten ikinä tilaa sitä tai laita sitä kotona. Periaatteitani voin avata sen verran että mieluimmin syön muuta kuin tehotuotettua lihaa, mutta mielestäni on myös erittäin väärin heittää ruokaa roskikseen tai tehdä syömisestä valtavaa ongelmaa, joten valitsen joustamisen vaikeassa tilanteessa. Syy, miksi kutsun kuitenkin itseäni kasvissyöjäksi on se, että koen sen helpoimmaksi tavaksi kuvata ruokavaliotani ja varmistaa sen, etten joudu lihansyöntitilanteeseen. Pidän kasvisruoasta eniten ihan makujenkin puolesta. Olen siis Mikkolan kuvaamia ihmisiä pahimmillaan, enkä edes pahoillani siitä.

Kaipaisin ravintolayrittämisen kentälle enemmän sitä henkeä, että tarjottaisiin ihmisille sitä, mitä he haluavat syödä, mutta tarjoten enemmän kuin maallikko osaa pyytää. Jos moni karttaa tällä hetkellä viljoja, eivätkö ravintolat voisi tutkia hyviä vaihtoehtoja niille, oli sitten ohimenevä trendi tai ei? Samaten maidoton jälkkäri listalla olisi toimiva niin moneen ruokavalioon, että ennemmin suosittelisin sellaisen kehittämistä kuin teollisten laktoosittomien jäätelöiden listalla pitoa. Pienellä itsensä kehittämisellä ja epämukavuusalueelle astumisella saattaisi löytää juttuja, jotka ilahduttaisivat myös perus-sekaruokavaliolla eläviä. Mielestäni ravintolat saavat sanoa myös ei asiakkaalle: jokaisesta ruokalajista ei tarvitse kehittää kaikille soveltuvaa ja jos tahtoo profiloitua voimakkaasti oman näkemyksen esiintuojaksi, on sekin ihan ok. Sitten erikoisruokavalioita ei huomioida ja se siitä. Suurin osa tuskin tuohon suuntaan kuitenkaan lähtee.

Turkuun on avautumassa 1.12. uusi ravintola Yoki, joka on markkinoinut itseään onnistuneesti sosiaalisessa mediassa jo ennen kuin edes pöytävaraus oli mahdollista. Yoki on ottanut nykyaikaisen, keskustelevan otteen tekemiseen ja kartoittanut kätevästi netissä asiakkaiden mielipiteitä esim. listan suhteen. Omaksi onnekseni kasvisruokavaihtoehtoja oli kaivattu ja niitä oli lisätty listalle runsain mitoin. Luulen, että Yokin varauskirja on jo aika täynnä, mutta taidanpa yrittää päästä sinne minäkin. Raportti tulossa kunhan sinne päästään!

maanantai 26. marraskuuta 2012

Helppo sienikastike

Mentiin koiran kanssa viikko sitten viikonloppuna metsään, kun pitkästä aikaa pääsi valoisaan aikaan ulos eikä satanutkaan. Ajateltiin vain kävellä ja nauttia maisemista, mutta metsähän oli edelleen ihan täynnä sieniä! Onneksi oli koirankakkapusseja mukana, niin saatiin suppilovahverosaalis talteen. Sienet olivat edelleen hyväkuntoisia ja suuria, jätettiin pienimmät vielä kasvamaan.

Tein kotona tosi helpon sienikastikkeen, jonka äiti opetti joskus. Persiljan tilalla käytän itse lempiyrttiäni salviaa, se on minusta aromikkaampi valinta. Keiton voi tehdä myös kuivatuista tai pakastetuista sienistä, mutta tuoreista se on tietty parasta.

1 l suppilovahveroita (eli n. 400 g tuoreita/pakastettuja)
voita tai öljyä paistamiseen
1 sipuli
1 purkki kermaa (itse laitoin 2 ½ dl kaurakermapurkin)
1 prk (120 g) smetanaa
n. 1 tl kuivattua salviaa
mustapippuria ja suolaa

Putsaa ja pilko sienet vähän pienemmiksi. Silppua sipuli. Siirrä sienikasa pannulle, jossa on vähän voita tai öljyä pohjalla. Kuullota sieniä niin kauan, että niistä lähtevä neste on melkein haihtunut ja lisää sipulisilppu. Kun sienet ja sipulit ovat kuullottuneet ja sieniliemi haihtunut, lisää loput ainekset. Keitä kastiketta pienellä porinalla, maista ja tarjoile.


En ehtinyt ottaa kastikkeesta kuvaa, mutta söimme sen perunan ja puolukkahillon kanssa, seuraavana päivänä sain kastikkeesta vielä pienen pastan lounaaksi. Suosittelen kyllä metsäretkeä lähiaikoina (pieni lumi ja pikkupakkaset eivät haittaa edes), niitä riittää vielä ja metsässä ei ole samanlaista tungosta kuin syys–lomakuussa.

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Yllätysten limettipiiras

Jotenkin jenkkien piirakkameiningit näyttää aina ihan sairaan hyviltä. Kauniilta ja raikkailta tai mehevän maukkailta. Piti leipoa ystävän yllätyskekkereille jotakin ja limettipiiraan ohje Rose Elliotin Kasvisruoan keittokirjasta houkutteli fressillä sitrusmielikuvallaan ja päätin kokeilla.

Ryhtyessäni leipomaan yllätyin siitä, ettei reseptissä ollut lainkaan sokeria. Tätä piirasta ei myöskään paisteta, joten se on nopea valmistaa, mutta vaatii tuntien jäähtymisajan. Limettipiiras oli itse asiassa aivan täydellinen resepti itselleni juuri näiden seikkojen vuoksi tällä kertaa, koska minun piti valmistella yllätysjuhlat kiireisellä viikolla. Piiras siis lepäili rauhassa jääkaapissa kun itse naputtelin töissä menemään ja suihkin suoraan töistä hakemaan juhlakalun paikan päälle.

Limettipiiras
8–12 annosta

200 g Digestive-keksejä
75 g voita (tai margariinia, jota itse käytin)

3 dl kuohukermaa
2,5 dl Flora vispiä
2 limetin mehu ja kuori raastettuna (itse tarvitsin kolmannen koristeluun kun tein koristelut vasta leivontaa seuranneena päivänä)

Sulata voi miedolla lämmöllä. Murusta keksit hienoksi joko monitoimikoneella tai muovipussin ja kaulimen avulla. Sekoita murut voihin. (Olen oppinut, että tämän tyyppisten kakkupohjien pitäisi tuntua sormissa "kostealta hiekalta, jossa on herneen kokoisia rasvahiutaleita" ja siltä se tosiaan tuntuu oikeaoppisena, vaikka tämä hassulta kuulostaakin.) Levitä seos 20 cm halkaisijan kakkuvuokaan. Itse levitin pohjalle hieman ruokaöljyä pullasudilla ja ainakin piiras irtosi hyvin.

Vispaa kuohukerma paksuksi. Lisää Flora vispi ja sekoita taas paksuksi vaahdoksi. Raasta limen kuoret ja purista limen mehut vaahtoon. Vatkaa jälleen, äläkä välitä vaikka vaahto näyttäisi juoksettuvan, se ei haittaa. Levitä vaahto pohjan päälle lastan avulla, suojaa vaikkapa muovikelmulla ja jäähdytä jääkapissa useita tunteja. Mielestäni kakku oli erinomaista vielä puolentoista vuorokaudenkin päästä, joten voit huoletta valmistaa hyvissä ajoin. Tarjotessa poista vuokarengas ja koristele limetin kuorella. Itse raastoin kuorta pinnalle, näytti ihan buenolta. Mitä tykkäätte 30-vuotiskoristeesta? ostin sen jo omiin kolmekymppisiini, mutta unohdin käyttää silloin. Onneksi nyt muistin! ;)


Lopputulos oli mielestäni hyvä ja raikas. Mikään äitelä tämä resepti ei ole, joten mikäli et ole makean fani, tämä voi olla tarjottava juuri sinun makuusi.

lauantai 24. marraskuuta 2012

Avokadoa kaamokseen

Tässä syksyn mittaan on tehnyt mieli avokadoja. Lähiruokaahan se ei ole ja voin vain kuvitella miten hyvää olisi tuore, paikoillaan kypsynyt rasvapallo. Koska syksy nyt vaatii toisinaan vähän latinalaista Amerikkaa Suomeen, päätin yhdistää limen avokadoon. Ja cashew-pähkinät. Ja katkaravun. Ah, rasvaa; kaikissa muodoissaan! Katkarapu ei ole yhtä olennainen osa reseptiä kuin paahdetut pähkinät: vegaani tai äyriäisallergikko saa tästä hyvän makuelämyksen jättämällä ravut pois.



Avokadoautuus

1 avokado
1 dl pakastekatkarapuja
1,5 dl paahdettuja cashewpähkinöitä

maun mukaan:
tuorepuristettua limemehua
suolaa
pippuria
juustokuminaa
chiliä

jos haluat:
minttua koristeeksi

Paahda pähkinät pannulla. Itse tykkään paahtaa ne teflonpannulla ilman rasvaa. Jos haluat herkutella todella, ripauta mukaan sokeria ja suolaa. Halkaise avokado ja koverra hedelmäliha astiaan. Muussaa avokado, sekoita mukaan katkaravut (itse pidän niistä hieman jäisinä) ja pähkinät. Purista mukaan n. puolikkaan limen mehut. (Riippuu hieman siitä miten mehuisa lime on kyseessä.) Chiliä ja juustokuminaa laitan itse noin vajaan teelusikan verran, mutta vähemmästä maustamisesta pitävä laittaa vain ripauksen verran molempia. (Sori, tämä on tämmöinen "Maun mukaan" resepti!)



Maista onko seos hyvää, jos on, lusikoi mössö takaisin koverrettuihin kuoriin ja koristele mintulla, korianteri saattaisi toimia myös. Erittäin helppo ja nopea ruokalaji, joka toimii vaikkapa alkupalana, vaikkei ehkä maailman kauneimmalta näytäkään. Nams!

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Linssi-tofukeitto

Kiireisten viikkojen pelastus on megakattilallinen keittoa, jota voi kauhoa muutaman päivän putkeen ja samalla hymistellä, kun ei sortunut kiireessä pikaruokaan. Tarkoituksenani oli tehdä Lämmittävä linssi-tofukeitto Tofukeittokirjan ohjeen mukaan, mutta loppujen lopuksi mokailin raaka-ainaiden kanssa niin paljon, että keitosta syntyi vähän erilainen versio ja sitä tuli enemmän kuin ohjeessa. Keiton kanssa syötiin suolaisia muffinsseja ja omenachutneya.

6–8 annosta

3 dl vihreitä linssejä
1 pkt marinoitua tofua
2 porkkanaa
2 tosi pientä bataattia tai 1 keskikokoinen
2 sipulia
1 ½ l vettä (ja lisääkin, jos keitto tuntuu liian paksulta)
1 prk tomaattimurskaa
1 rkl mietoa currya
2 tl suolaa tai maun mukaan
1 rkl tahinia (unohdin tämän, mutta kannattaa varmasti kokeilla!)

Huuhtele linssit ennen keittämistä. Keitä niitä noin 20 minuuttia ja huuhtele vielä kylmällä vedellä. Paloittele vihannekset ja pane ne kiehuvaan veteen (tuo 1 ½ l vettä raaka-ainelistassa).

Paloittele tofu. Lisää kiehuvien kasvisten joukkoon esikeitetyt linssit, kuutioitu tofu ja kaikki muut ainekset, paitsi tahini. Hauduta noin puoli tuntia.

Tahini palaa herkästi pohjaan, joten lisää se vasta ennen tarjoilua.



Kuvassa keitto marraskuulle tyypillisessä kelmeässä keinovalossa. Keitosta tuli tosi hyvää ja täyttävää, jaksoi syödä mukavasti kolmena päivänä peräkkäin. Diggaan tällaisista keitoista, joissa on tarpeeksi proteiinia ilman, että tarvitse lahdata eläimiä ja raaka-aineet sopivat syys/talvisesonkiin. Harmitti tuo tahinin unohtaminen, ensi kerralla sitten.

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Ravintolapäivän katsaus Turusta

Harmaa marraskuu muuttuu vähän värikkäämmäksi Ravintolapäivän avulla. Varsinkin kun edesmenneen suosikkikahvilani Bossaliinan mimmit järjestävät nykyisessä second hand shopissaan Retrobotissa varjokahvila Bosaliinan.

Pakkohan sinne oli eilen sännätä. Piirakkaa oli tarjolla suolaisena sekä makiana ja vaateostoksia olisi voinut tehdä samalla reissulla. Rahatilanteeni ansiosta ummistin kuitenkin silmäni kaikilta ihanuuksilta vaaterekeillä ja keskityin marjapiirakkaan, joka oli mukavan kosteaa ja hyvää. Kuulemma tuo kuvassakin näkyvä brownie oli ihan taivaallista. Suolaisiakin vaihtoehtoja oli paljon tarjolla. Kahvi ja piirakkapala maksoivat muistaakseni yhteensä kolmen euron kieppeillä, eli olivat järkevissä Ravintolapäivä-hinnoissa.




Toisinaan (onneksi kuitenkin harvemmin) ihmiset hinnoittelevat raflapäivänä melkein oikean puljun hinnat kahveilleen ja muille. Ymmärrän, että vaivannäöstään haluaa jotakin palkkiota, mutta harvoin ne amatöörien mestat pyörivät sillä tasolla, että ne hinnat kuuluisivat sille tasolle. (Saati sitten ne kaikki kulut, joita ravintoloitsija maksaa, eivät tietenkään ole ravintolapäivässä rasitteena.) Ja yksi asia, jota olen ihmetellyt on se, että kun usein esim. joku ruoka-aine tai annoksen osa loppuu kesken, niin silti otetaan se alkuperäinen hinta annoksesta. Kamoon piipöl, tilannetajua!

No onneksi Bosaliinan mimmeillä on homma hallussa – sattuneesta syystä kun kahvilan pyörityksestä kokemusta on.

Jatkoimme Ravintolapäivää Portsaan, missä Sri Govindan Keto tarjosi intialaista kasvisruokaa. En ollut ennen edes huomannut, että paikalla on putiikki nimeltä Keto, jossa myydään suitsukkeita ja muuta Intia-hippiä. Tulipa siis käytyä mestoilla – haret vaan sullekin! Teimme paikkaa pyörittäneiden kanssa diilin, että haimme ruoat omissa astioissa mukaan. Näin emme joutuneet ahtautumaan pieniin tiloihin – varsinkin kun possessamme oli kolme alle kouluikäistä.

Olen valitettavasti niin aloitteleva ruokabloggari, että unohdin täysin kuvata annokset, mutta on myös sanottava, että ruskea linssisoppa ei välttämättä ole maailman kuvauksellisin ruoka. Lisäksi oli kova nälkä, joten samosat ja chutneyt, paneer pakorat ja purit katosivat nopsasti parempiin suihin ennen kameran esille kaivamista. (Söin myös lasten annokset, eihän ne ipanat osaa arvostaa tulisia makuja!)

Dal-keitto oli ehdottomasti suosikkini, se oli ihanan tulinen ja lämmitti mukavasti kaikkia aisteja (paitsi sitä näköaistia tietty). Paneer pakora, eli friteetattu kotijuustokimpale oli myös erinomaista, kuten omenachutneykin. Ah, mitkä mausteet chutneyssä! (Onkohan se Jaanan resepti yhtä hyvä, täytyypä testata...) Samosat, eli täytetyt kasvispiiraat, olivat hiukan kuivakoita ja Puri, uppopaistettu leipänen, jäi mauttomaksi. Toimi toki chutneyn alustana. Hinnat olivat Sri Govindan Ketossa todella edulliset – kaikkiaan viisi aikuista söi reilulla kolmellakympillä alusta alkaen itse valmistettua ruokaa hyvällä halulla. Plussan puolelle siis jäätiin tässäkin kokemuksessa, kiitos hipit!

tiistai 13. marraskuuta 2012

Hirveen terveellisiä makuja

Päätimme aloitella ruokablogin taivalta yhteisellä makutestailulla. Jaana hankki testattavat ja minä järjestin bröödit makujen alle. Lähileipomoni on perinteikäs Kosken leipomo, jonka tuotteet eivät koskaan petä. Tällä erää ostin moniviljapatongin ja sydämen muotoisia ruisleipiä.

Jotta blogi alkaisi mahdollisimman hipsteristi, meikäläisen symppiksen lähileipomon lisäksi Jaana kävi hakemassa kokeiltavat yhdistyneistä Luomuidyllistä ja Finskasta. Maisteltaviksi päätyivät Cocofinan kookosvesi, Bionan granaattiomenamehu, Sun & seed -kurpitsansiemenvoi, ja Raw-supersiemenlevite. Lisäksi tarjolla oli brietä ja hummusta sekä teemaan sopivaa hippiteetä Pukalta.




Kurpitsansiemenvoita molemmat olivatkin maistaneet jo aeimmin ja hyväksi todenneet. Paahdetut kurpitsansiemenet (jos kokkaat talvikurpitsasta, älä missään nimessä heitä siemeniä pois, vaan käytä ne!) toimivat hienosti tämän "voin" kanssa (joka muistuttaa koostumukseltaan paljon maapähkinävoita), omasta mielestäni erityisesti kombossa ruisleivän kera. Raw-siemenlevitteessä oli varmaankin hienoja ja terveellisiä superfood-ominaisuuksia, jotka luultavasti tuhosimme patongilla ja briellä. Siemenlevite ei ollut varsinaisesti pahaakaan, mutta aavistuksen kitkerän makuista, mitä esimerkiksi brie-juustolla sai kyllä pehmennettyä.



Juomapuolella Pukan tee vei voiton kirkkaasti, vaikkei varsinaiseen testaukseen kuulunutkaan.  Sekä granaattiomenmehu että erityisesti kookosvesi osoittautuivat pettymyksiksi. Jaana muisteli kaihoisasti Istanbulissa juomaansa tuorepuristettua granaattiomenan mehua, joka kuulostaa täydelliseltä. Bionan versio oli molempien makuun hieman liian tymäkkää ja jotenkin liian terveellisen makuista. Jäät olisivat tehneet mehulle terää ja päädyimme yksimielisesti siihen, että terveellisyys tästä juomasta pitäisi tuhota alkoholilla – granaattiomppumehu olisi siis hyvä blandis tahi boolipohja.

Kookosvesi. Voi tsiisus. Se oli kyllä ällöttävistä ällöttävintä, ihan liian makeaa ja kokonaisvaltaisesti vaan pahaa. Kuulemma eri merkkiset kookosvedet ovat keskenään todella erilaisia, joten jos jollakulla on taattu brändi, josta nauttia, saa vinkata! Testaajina olimme otolliset kookosvedelle siksi, että Jaana ei diggaa kookoksesta muuten kuin kookosmaitona, itse taas vilpittömästi tykkään kookoksesta. Maito, hiutaleet, öljy, leivokset. Jos siinä on kookos etuliitteenä, minä pidän. Kookos veden edessä sai meikäläisen lähes itkemään. Puistattaa edelleen. En tiedä saako tätä tuotetta fiksattua edes alkoholilla. Ehkä suhteessa 1 % kookosvettä, 99 % hyvää vodkaa. Toisaalta, miksi pilata hyvä vodka?

Mutta kaiken kaikkiaan suosittelen vastaavanlaista ruokakokeilua teille muillekin. Hyvä syy kokoontua pikaisesti arki-iltana, ei vaadi kokkailua, saa mahan täyteen ja tulee testattua kaikki ne tuotteet, jotka kiinnostavat, mutta syystä tai toisesta ovat jääneet kaupan hyllylle.

maanantai 12. marraskuuta 2012

Omenachutney ja leipämuffinssit

Meidän omenapuut eivät ole onneksi olleet tänä kesänä niin anteliaita kuin viime vuonna, koska aikaa omppuen jatkotyöstöönkin on tuntunut olevan vähemmän. Sesongin vika korillinen omppuja alkoi jo tuoksahtaa siiderille kuistilla, joten päätin keittää niistä chutneyn. Sopivan simppeli ohje löytyi Omenamintun kivannäköisestä blogista.

Muffinssipostaukset jatkuu, kun chutneya maistettiin suolaisten muffinssien kanssa, joita leivoin tofu-linssikeiton (postaan tästä erikseen) kylkiäiseksi. En ole leiponut mitään leipämäistä pitkään aikaan, mutta nyt ehdin ja kyllä inspiroi. Leipämäiset muffinssit ovat huipputuote, kun ei tarvitse menettää hermoja löysän taikinan vaivaamisessa tai odotella taikinan kohoamista. Käytin ohjetta jo Herkkuruuassa, alkuperäinen on Vihreästä Langasta.

Omenachutney

1 punasipuli
1–2 valkosipulin kynttä
1 punainen chilipalko
2 cm:n pala tuoretta inkivääriä
600 g omenia
½ dl vettä
½ tl suolaa
1 ½ rkl balsamietikkaa
3 ½ dl hillosokeria

Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Halkaise chilipalko, poista siemenet ja hienonna. Kuori ja raasta inkivääri. Pese omenat, poista siemenkota ja kuutioi.

Siirrä kaikki ainekset hillosokeria lukuun ottamatta teräskattilaan. Hauduta matalalla lämmöllä, kunnes omenat ovat pehmenneet, noin 20 minuuttia.

Soseuta sauvasekoittimella. Jos haluat karkearakenteista chutneya, soseuta lyhyesti, jotta kaikki ainekset eivät soseudu. Siirrä kattila takaisin levylle ja lisää hillosokeri hyvin sekoittaen. Hauduta matalalla lämmöllä noin 10 minuuttia.

Anna hetken aikaa jäähtyä ja kaada kuumennettuihin lasipurkkeihin. Säilytä kylmässä.

Suolaiset muffinssit, 4–6 kpl

2 dl (täysjyvä)vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
1 tl soodaa
1/4 tl suolaa
1/4 dl öljyä
2 dl maustamatonta jogurttia (vegaani laittaa vegaanista)
(kourallinen sattumia, tällä kertaa meni kurpitsansiemeniä, hamppurouhetta ja arskatomaatteja)

Laita uuni lämpiämään 225 asteeseen. Voitele margariinilla ja jauhota 4-6 tukevaa pientä uuninkestävää lasia. Kahvikupit kelpaavat myös. Jos sinulla sattuu olemaan muffinssivuokia, käytä niitä. Paperisia tai silikonisia muffinssivuokia ei tarvitse voidella tai jauhotella, metalliset kannattaa.

Mittaa kulhoon vehnäjauhot, kaurahiutaleet, sooda sekä suola. Sekoita kunnolla. Lisää öljy ja 2 dl nestettä, eli joko maustamatonta jogurttia, jogurtin ja maidon sekoitusta tai piimää. Sekoita taikina nopeasti tasaiseksi.

Täytä kupit tai vuoat puolilleen. Paista muffinsseja noin 20 minuuttia, kunnes ne ovat vähän ruskettuneita.



Hyvin sopi chutney leipämäisen muffinssin kanssa, kuului pöydän toiselta puolelta, kun itse vasta näpsäisin tuota ylläolevaa mestariteosta. Kyllä kyllä, oikein oli hyvää.

torstai 8. marraskuuta 2012

Banaanimuffarit

Sain töistä perjantaina mukaani kasan banaaneja, jotka olisivat menneet pilalle viikonlopun aikana. Niinpä syötyäni banaania, jogurttia banaanilla sekä tehtyäni valtavan banaanipohjaisen smoothien, päätin vielä sunnuntai-iltana leipoa banaanimuffinseja. Tämä resepti vaikutti lupaavaltan helpolta ja vaivattomalta. Päätin kuitenkin tuunata sitä hieman, sillä halusin kokeilla mannaspelttijauhoja osana muffinsia saadakseni siihen vähän mukavaa purutuntumaa. Lisäksi huijasin itseäni uskottelemalla, että muffinsseista tulee terveellisempiä, jos niihin laittaa kaakaonibsejä ja korvaa tavallisen sokerin ruokokidesokerilla.



Olen aikamoinen muffinssifani. Ne ovat minusta ihanan monipuolisia leivonnaisia, joista saa niin suolaisia kuin makeita, suuria tai pieniä ja kaikkea siltä väliltä. Plussana myös muffarireseptien yleinen helppous. Yleensä diggailen aamiaisella vain suolaisista vaihtoehdoista, mutta jos jotain makeaa pitää aamulla olla, mielestäni muffinssit ovat ylivoimaisesti paras vaihtoehto. Jenkithän tekevät myös hieman "terveellisempiä" vaihtoehtoja aamiaisilleen ja lähdin hakemaan nyt hieman sitä tuntua tähän reseptiin. Mielessäni kummitteli Starbucksin Date & Banana muffin, (jos tiedätte mitä tarkoitan) mutta vaan vähemmän makeana.

Tässä tuunaamani resepti, jolla tulee 12 muffaria:

3 kypsää banaania (ruskettuneisuus on plussa, vähennä siis näin biojätettäsi)
1,5 dl ruokokidesokeria
1 muna

0,8 dl ruokaöljyä

1 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
0,5 dl spelttijauhoja (itse käytin siis mannasplttijauhoja)
3 dl venhäjauhoja

0,5 dl kaakaonibsejä, jos haluat.
Muffinssit voi myös koristella esim. banaanilastuilla.

180 c° uunissa n. 20 minuuttia

Muussasin banaanit haarukalla, sekoitin sekaan sokerin. Vatkasin munan erilisessä kipossa hyvin kevyesti ja sekoitin sitten sen banaani-sokerimössöön, minkä jälkeen lisäsin ruokaöljyn.

Kuivat aineet sekoitetaan keskenään. Suosittelen sekoittamaan ne ronskisti banaanipohjaan, sillä muffinssitaikina ei pidä liiasta sekoittamisesta, näin olen kuullut. Ilmeisesti ne nousevat paremmin ja uskoisin rakenteenkin säilyvän vähän rouheampana tällä metodilla. Itse sekoitin kuivat aineet taikinaan kahdessa osassa, eli ihan reilusti niitä saa kipata sinne kerralla.





Meidän uuni ei ole yleensä se tehokkain paistaja, mutta ihan tuossa alkuperäisen ohjeen ajassa paistuivat, joten jos omaat ärhäkän uunin, tsekkaa ajoissa tilanne.

Näistä muffareista tuli tosiaan sellaisia aamiaismuffinssien tyylisiä, ei liian makeita ja höttöisiä. Jos pidät makeammasta, korvaa kaakaonibsit suklaalla tai lisää sokerin määrää. Ja olivat nopeita valmistaa, joten ihan ässä tuote vaikka lauantain aamiaiselle.









Terse maailma!

Kun yhdistetään kaksi ruokaa rakastavaa ystävystä, jotka diggaavat digihommia ja saavat kicksejä visuaalisuudesta, mitä silloin saadaan? Tietysti Leuhkat eväät, jossa maistellaan, haistellaan, kokeillaan ja mokataan.

Meitä yhdistää kokkaajina rakkaus kasvispainotteiseen lähiruokaan – erityisesti metsästä itse noudettavaan, sekä innostus Lähi-idän makuihin. Kasvispainotuksesta huolimatta Jaana syö sujuvasti myös (mieluiten luomu)liharuokia; Tiina yrittää maistella edes linturuokia toisinaan. Resepteistämme löytyy varmasti vegaanisiakin ja muutenkin suhtaudumme avoimin mielin koko ruokamaailmaan.

Haluamme käsitellä ruokakulttuuria paitsi keittiöstä käsin, myös ravintoloissa ja kahviloissa. Sitä teemme pääasiallisesti Varsinais-Suomessa, jossa Tiina asuu kaupungissa ja Jaana maalla. Me molemmat olemme innokkaita matkailijoita sekä kotimaassa että ulkomailla, joten raportteja tulee varmasti myös kohteista.

Jaanalla on aiemmin ollut Herkkuruoka-blogi, jonka jotkut varmasti muistavatkin. Herkkuruoan parhaita muistellaan tälläkin foorumilla, joten pysykää kanavalla!