tiistai 26. helmikuuta 2013

Pikkumunakkaat

Yksi mun lempiblogeista on nykyään Suvi sur le vif, jossa on ihan superkauniita kuvia, pääosin bloggaajat upeasta kodista ja herkullisen näköisistä safkoista. Luin juuri Sami Tallbergin Villiyrttikeittokirjaa, josta himoitsin erilaisia munaruokia, joten Suvin blogin Oeufs en cocotte -munakkaan resepti (ja kuva!) nostatti heti veden kielelle. Resepti vaikutti nerokkaalta, koska annosmunakkaaseen voisi kipata vaikka edellispäivän ruokajämät, eikä valmistus kestä kauan.

Tiina osallistuikin jo kananmunareseptikisaan Vaahterasiirappitortulla, joten tyydyn osallistumisen sijaan vinkkaamaan muille bloggaajille, että reseptikisaan voi osallistua Karppisiskojen blogissa 3.3. asti. Voittajalle on luvassa 150 euron lahjakortti keittiövälineiden nettikauppaan Heiroliin!

Oeufs en cocotte (kahdelle)

2 kananmunaa
(purkki) crème fraîchea (itse käytin pikkupurkin maustamatonta tuorejuustoa)
haluamasi täytteet
suolaa ja mustapippuria

Tarvitset kaksi pientä uuninkestävää kulhoa ja isomman uunivuoan, johon tehdään vesihaude. Sekoita crème fraîcheen mukaan aavistus suolaa ja rouhittua mustapippuria (sekä sitruunankuorta, jos käytät lohta.) Annostele lusikallinen crème fraîchea kulhojen pohjalle. Hienonna käyttämäsi raaka-aineet. Itselläni oli kaappi aika tyhjänä, joten laitoin täytteeksi aurinkokuivattuja tomaatteja, edamia ja persiljaa. Riko kananmunat (rikkomatta keltuaista) kulhoihin täytteiden päälle ja annostele vielä lusikallinen crème fraîchea päälle.



Aseta pikkukulhot uunivuokaan ja kaada kuumaa vettä noin puoliväliin kulhoja. Aseta varovasti 180 asteiseen uuniin ja anna kypsyä noin 10 minuuttia, kunnes valkuainen on hyytynyt. Varo kypsentämästä liikaa tai ruoan pehmeys katoaa.

Syö lämpimänä ja ripottele pinnalle mustapippuria ja sormisuolaa vuokien päälle. Munakkaan seuralaiseksi sopii paahdettu leipä, itse söin paahtimesta pompanneen ruisleivän.



Olen vasta äskettäin tottunut tällaiseen löysempään munakkaaseen, tämä meni hyvin alas. Sunnuntai maistui jotenkin elegantimmalta, kuin perinteinen kaksi leipää ja jugurtti. Aloin heti ideoida variaatioita, kuten chorizo-munakas tai papumuhennos-munakas. Tai sienisalaattimunakas tai uunijuuresmunakas. Nerokas tähteiden jalostusruoka kerrassaan!

Muoksista: Tässä vielä eräänä toisena viikonloppuna valmistettu savulohimunakas. Superhyvää tämäkin, ja tällä kertaa annoin munakkaiden olla hetken pidempään, jolloin keltuainen kiinteytyi vähän enemmän.

lauantai 23. helmikuuta 2013

Maito ja jauheliha on pilattu!

Viime aikoina monella on noussut vatsahapot kurkkuun valmiiksi paistetusta jauhelihasta. Ja homogenoidusta maidosta. Keskustelu tuntuu vähän absurdilta; pinnalliselta. Sama tyyppi, joka kauhistuu sitä valmiiksi paistettua jauhelihaa, on taatusti vetänyt itsekin jonkun mikroeineksen. Ja nyt porukka ihmettelee sitä, että Valio yrittääkin tehdä meillä kuluttajilla mahdollisimman paljon rahaa. Eikä! Voin tehdä salaliittopaljastuksen: 99% kaikesta ostamastasi on tehty siten, että tuotteen valmistaja yrittää saada sinusta maksimaalisen voiton, terveytesi ei ole heille ihan yhtä kiinnostavaa.

Vielä 30–40 vuotta sitten moni osti lihan kaupasta kokonaisena lihatiskistä ja jauhoi sen vasta kotona. Veikkaan sen jauhelihan olleen parempaa kuin nykyisen muovikelmuun valmiiksi pakatun ja silti sitä kuluttajat nyt ostavat. Vaiva on pienempi, samoin makuelämys. Miten tämä eroaa valmiiksi paistetusta jauhelihasta? Siinäkin vaiva on pienempi, mutta niin on myös luultavasti makuelämyskin. Jos heittäydyn pessimistiksi, veikkaan paistetun jauhelihan olevan pian samankaltainen normi kuin nykyisen valmiiksi jauhetun lihan muovikelmussa. Sillä hei, kuka sitä nyt lihamyllyä rupeaisi veivaamaan, kamoon!

Olen yhtä mieltä siitä, että kaupassa myytävällä rasvattomalla maidolla on alkuperäisen maidon kanssa aika vähän tekemistä. Sen makuhan on "oikeasta" maidosta kaukana ja jokainen tuoreen maidon ääreen päässyt tietää, että se juuri lypsetyn maku on taivaallinen. Samahan se on kaikissa ruoissa, mitä tuoreempaa ja yksinkertaisempaa, sitä parempaa. Kaupan kalatiskiltä ostamasi kala ei voi koskaan olla yhtä hyvää kuin äsken ongittu.

Sitä minä en ymmärrä, että miksi ihmiset haluavat osoittaa tässä nimenomaan Valiota sormella? Miksi joku haluaa väen vängällä ostaa juuri Valion maitoa homogenoimattomana ja pastöroimattomana? Jos käy nimenomaan muun maalainen maito kuin suomalainen, Lidlistä sitä saa halvalla – myös luomuna. Jos joku haluaa juoda maitoa laktoosittomana, ole hyvä, osta Valiota/Arlaa/Pirkkaa. Välttämättä ei edes tarvitse juoda maitoa, jos se ei itselle sovi, sillä elämää on ilmankin. Ja jos haluaa juoda raakamaitoa, anti mennä vaan, mutta turha itkeä sitä kallista hintaa, sillä laatu maksaa. Luultavasti ainakin sitä maitoa osaa sitten arvostaa, toisin kuin viemäristä alas kaatuvaa tänään "vanhaksi" mennyttä. Sillä me uusavuttomat paistetun jauhelihan ostajat emme osaa edes haistella, onko tuote oikeasti vanhentunutta. Siinä purkissahan lukee se päivämäärä, se se on oikein, viranomainen sanoi. Mieleemme ei myöskään juolahda valmistaa siitä vanhaksi menevästä jotakin. Jep, hiton kallista se ruoka, kun heittää puolet ostamastaan roskiin.

Seuraavan kerran kun kauhistelet maailman menoa ruokakulttuurissa, mieti mikä on oma ja läheistesi osa tässä ja mitkä ovat niitä oikeita ongelmia, jotka johtuvat tavastamme kohdella ruokaa. Mikäli teillä on terveysongelmia, älkää syökö suolaisia eineksiä tai niitä tuotteita, jotka eivät teille sovi. Turha uskoa propagandaa miltään taholta, (voit lukea propagandaksi myös tämän kirjoituksen) – usko itseäsi ja omaa oloasi. Muista kuitenkin että me ihmiset olemme helvetin hyviä uskottelemaan itsellemme mitä milloinkin; vaikka sinusta tuntuu joltakin, se ei välttämättä ole totta. Esimerkiksi en itse usko että Activia auttaa, mutta monesta saattaa siltä tuntua. Itse uskon, että jos juo vähemmän keskiolutta ja syö enemmän vihanneksia, se auttaa. Minulla ei ole tästä tutkimustuloksia, (muilla on) mutta tältä minusta tuntuu.

Mikäli sinulla ei ole terveysongelmia, mutta sinulla on aikaa miettiä jokaista kehon lähettämää signaalia, joista tulkitset minkä ruoka-aineen milloinkin aiheuttavan sinussa erikoisia tuntemuksia, suosittelen sinua ostamaan vaikka sen lihamyllyn ja käyttämään aikaasi ruoan hankkimiseen ja laittamiseen.

Mikäli sinulla taas ei ole aina aikaa ja energiaa laittaa ruokaa, älä eineserkki huoli. Ihan varmana ei niillä kivikauden paleoihmisilläkään aina ollut ihana, energinen olo. Semmonen on meidän nykyihmisten etuoikeus. Ja joskus se tulee sillä, että saa laittaa eineksen mikroon.

P.s. Jälkikaneetiksi lisättäkööt, että tietysti mielestäni on hyvä, että näistä asioista keskustellaan. Ja oon siis ite ihan jälkijoukoissa missään ruokarintamissa, tosi laiska. Ja inspiksen tähän kirjoitukseen sain täältä, klik!

-- edit: Vielä herkullinen linkki asiaa "mistä ruoka tulee" sivuten.

torstai 21. helmikuuta 2013

Suppilovahvero-kaalikeitto

Härkäpapua sarvista -kirja sai minut pari vuotta sitten kiinnostumaan lähiruuasta. Suomestahan löytyy vaikka mitä! Siis raaka-aineita, suomalaisesta ruuastahan tuntuu suuri osa olevan ulkomaista alkuperää, kuten Pauliina Siniauer Nyt-liitteen artikkelissaan kirjoitti. Tässä reseptissä kaikki voi olla suomalaista kesällä ja talvellakin, jos vaihtaa purjon punasipuliin ja jättää tomaatit laittamatta. No okei, suomalaista valkosipulia voi olla vähän hankala saada myös talvella, ellei ole esim. omia.

Sellainen vinkki kirjan reseptissä oli, että jos keitto tehdään kuivatuista sienistä, niitä pitää liottaa vedessä 5–10 minuuttia, nostaa pois ja käyttää liotusvesi keiton liemenä. Kuivasienet lisätään samaan aikaan sipuleiden kanssa.

n. 6 annosta

5 dl tuoreita tai kuivattuja suppilovahveroita
2 rkl öljyä
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 porkkana
200 g keräkaalia
20 cm purjoa tai talvella punasipuli
4 perunaa
(2 tomaattia)
1 l vettä (itse laitoin varmaan puoli litraa enemmän)
2 suolakurkkua
tuoretta tilliä tai 1 tl kuivattua

Kuori sipuli ja valkosipuli ja hienonna molemmat. Huuhtele purjon varret, koska niissä on usein multaa sisässä. Leikkaa porkkana ja purjo tikuiksi tai ohuiksi viipaleiksi, suikaloi kaali ja leikkaa perunat, tomaatit ja suolakurkku pieniksi paloiksi.

Kuumenna pata tai paksupohjainen kattila. Lisää sienet ja kypsennä niitä omassa nesteessään, kunnes pannu on melko kuiva.

Lisää öljy sekä sipuli- ja valkosipulihakkelus pataan. Kuullota muutama minuutti. Lisää porkkanatikut ja kypsennä välillä sekoittaen pari minuuttia. Lisää kaali, perunat, purjo, tomaatit ja vesi.

Keitä kannen alla, kunnes perunat ovat kypsiä. Lisää lopuksi suolakurkku. Leikkaa tuoretta tilliä keiton pinnalle. Maista keittoa ja lisää tarvittaessa suolaa.


Keitto vähän arvelutti etukäteen, koska suppilovahverokeittoon kuuluu mielestäni smetana tai kerma. Mutta hahaa, pehmeän makuista suppiskeittoa voi tehdä kirkaanakin! Hyvää oli, vihanneskeittomaista. Hailakan suomalaisen väristä, sopi ainakin meidän arkiruokapöytään.

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Vaahterasiirappitorttu



Jos intialaiset ovat neroja Palak paneerin kanssa, niin kyllä kanadalaisille pitäisi antaa joku mitali vaahterasiirapista. Mikä aines, ah! Tämä Vaahterasiirappitorttu on mielestäni todella hyvä tarjottava moneen tilanteeseen. Se ei ole maailman kaunein leivos, mutta konstailemattomuudessaan käy koruttomampaankin kahvihetkeen tai brunssille. Mielestäni sen jollain tapaa rahkamainen koostumus on oivallinen myös pääsiäisen tarjoiluihin. Se ei ole myöskään äklö, vaikka siirappi makea ainesosa onkin.

Tämä resepti on Rebecca Baugnietin 500 piirakkaa ja torttua -kirjasta, jonka resepteissä käytetään grammamääriä mittoina, joten laitan tähän nyt sekä gramma- että (summittaiset) litramäärät taikina-aineksille. Leivoin ensimmäistä kertaa vaahterasiirappitorttua digitaalisen keittiövaakani avulla ja mielestäni nuo desimittailut ovat tuottaneet jopa parempia tuloksia, joten kukas näistäkin taas tietää.

Baugniet on tehnyt muutamia erilaisia taikinapohjia kirjan alkuun, joita voi soveltaa kaikkiin kirjan viiteensataan reseptiin. Hänellä on myös pieniä variaatioita eri taikinapohjista sekä täytteistä, joten kyllästyminen ei tässä tosiaankaan uhkaa. Baugnietilla on toisinaan pieniä kikka kolmosia leivontaan, joiden tarkoitusta ei kuitenkaan kirjassa aina selitetä, kuten pian huomaatte. Baugniet myös neuvoo käyttämään aina jääkaappikylmiä aineksia, joten tässä reseptissä ei tarvitse ottaa aineksia huoneenlämpöön ennen aloitusta. Ensi lukemalta tämä voi vaikuttaa mutkikkaammalta kuin onkaan, oikeasti mukavan iisi ja vähän sotkeva respeti. ;)

Makea taikinapohja:
140 g (reilu 2 dl) vehnäjauhoja
1/8 tl suolaa (jätä pois jos käytät voita tai margariinia, jossa suolaa)
55 g (3/5 dl) sokeria
115 g kylmää, suolatonta voita/margariinia
1 kananmunan keltuainen
1–2 rkl jääkylmää vettä

Jos haluat mantelisen pohjataikinan, vähennä vehnäjauhojen määrä 100 grammaan ja lisää jauhoseokseen 28 g hienoksi jauhettuja manteleita. Itse lisäsin rouheita mantelinpaloja ihan alkuperäiseen vehnäjauhomäärään n. 17 g ja hyvä siitäkin tuli.

Yhdistä jauhot ja suola. Leikkaa voi pieniksi kuutioiksi, lisää seokseen ja nypi sekaisin, kosteaksi massaksi (sama kostean hiekan tuntu hakusessa kuin limettipiiraassakin).

Vatkaa munankeltuainen yhdessä kylmän veden kanssa haarukalla tai vispilällä. Kaada munaseos hitaasti jauhojen joukkoon ja sekoita. Muotoile taikinapallo, jonka käärit muovikelmuun, kaulitse siitä tasainen taikinalevy; laita jääkaappiin. Jäähdytä siellä puoli tuntia. Jos pidät jääkaapissa huomattavasti pidempään, kannattaa antaa olla huoneenlämmössä hetki ennen käyttöä.

Kun ryhdyt kaulitsemaan, laita alle hieman jauhoja, työstä keskeltä reunoille. Jos taikina tarttuu kaulimeen, laita väliin muovikelmu ja jatka kaulitsemista. (Toimii!) Siirrä taikina vuokaan siten, että pyöräytät sen kaulimen ympäri ja avaat kääröltä piirakkavuoan yllä. Jos olet kärsimätön, kuten allekirjoittanut toisinaan, ja taikina ei ole ollut jääkaapissa ihan puolta tuntia, voit vain painella sen suoraan vuokaan. Joka tapauksessa kaulimenkin kanssa joudut hieman taputtelemaan taikinaa vielä vuoassa. Mutta on tuo kaulinkikka oikeasti kätsy tapa, jonka avulla saa nätin piirakkapohjan, lupaan sen.


Täyte:
4 kananmunaa
2 1/2 dl maustamatonta jogurttia (partaäijä on parasta, tietty)
1 3/4 dl vaahterasiirappia
1/2 tl kanelia
ripaus suolaa

Alkuperäisessä reseptissa kehotetaan kuumentamaan uuni 190 asteeseen ja laittamaan lämmitettäessä uuniin leivinpaperilla päällystetty pelti, jolle piirakkavuoka sitten kypsennettäessä asetetaan. Sitä miksi torttu pitäisi paistaa näin, ei paljasteta, mutta näin olen kyseenalaistamatta tehnyt ja hyvää on tullut. Jos joku tietää syyn tälle toimenpiteelle (hyytymisen edesauttaminen?), puhukoon kommenttiosastolla vapautuneesti!


Täytteen ainekset vatkataan hyvin sekaisin sähkövatkaimella. Kaada seos torttupohjaan. Aiempina kertoina olen paistanut tortun myös 175–180 asteessa, kun pinnasta tulee kovin tumma tuossa 190°C lämpötilassa. Paistoaika on jokatapauksessa n. 45 minuuttia, riippuen hieman uunisi tehoista. Kypsyyden näkee siitä, ettei täyte enää hytky, vaan on hyytynyt kiinteäksi.

Osallistunpa tällä respetillä nyt Karppisiskojen kananmunahaasteeseen, sillä tässä reseptissä on mielestäni hieno, hieman tavanomaisesta poikkeava tapa käyttää kananmunaa. Mikään karppireseptihän tämä ei ole, eikä haasteessa sitä vaadittukaan. VHH-asiantuntija en missään nimessä ole, mutta uskoisin, että esim. mantelipohjalla, jossa korvaisi sokerin makeutusaineella ja käyttämällä täytteessä laadukasta vaahterasiirappia, päästäisiin jo suhteellisen alhaisiin hiilarimääriin. olen myös miettinyt suomalaisten siirappien käyttämistä tässä, ehkä jo ensi kerralla kuusenkerkkä kokeilussa...

torstai 14. helmikuuta 2013

Pollo al impostore – kukkoa punaviinissä

Laitoin elämäni toista kertaa kanaruokaa! Olen siis niin pitkälle kasvissyöjä, että en osaa laittaa lainkaan liharuokia, mutta tottahan sitäkin pitää yrittää, kun kansantanssitkin on oikeastaan kokeiltu.

Olin ostanut jo aikaa sitten pakastimeen Viskilän kukonrintaa, ajatuksenani lisätä vähän rauta-arvojani ja proteiinin saantiani eläimellä joku kerta. Sattumoisin meille oli jäänyt myös punaviiniä edelliseltä viikonlopulta ja joululahjaksi saatu pata odotti käyttöönottoaan, joten etsiskelin parhaita kukkoa viinissä -ohjeita.

Jotenkin tuo Coq au vin ei houkutellut tarpeeksi. Pekoniin en oikein uskonut syömäpuuhissa pystyväni ja olisiko se sitten laitaa kokeilla klassikkoa ilman perusraaka-ainetta?

Monissa Pollo alla cacciatora -resepteissä oli käytetty valkoviiniä, mutta onneksi myös punkkuversioita löytyi! Tämä Jamie Oliverin resepti vaikutti mielestäni parhaalta ja lähdin soveltamaan siis sitä. Meillä oli kukonrintaa reilun kilon verran, joten puolitin Oliverin reseptin. Unohdin ostaa anjoviksia, joten lisäsin suppilovahveroita ruokaan, sillä sieniä oli monissa muissa alla cacciatora -resepteissä. Käytin myös oliiviöljyn sijaan rypsiöljyä sekä lorautin kerman jämät pataan. Enpä siis taida kehdata kutsua tätä enää alla cacciatoraksi, joten sanotaan kanaksi huijarin tapaan, kun kerran yritän esiintyä sujuvana kanansyöjänä. Italian taitajat, olkaa hyvät ja kertokaa mikäli nimessä on virhe, en osaa oikeasti italiaa.

Pollo al impostore eli kanaa hujarin tapaan

n. 1 kg kukonrintaa
mustapippuria
suolaa
4 laakerinlehteä
2–4 valkosipulin kynttä (viipaloi 2/3, murskaa 1/3)
rosmariinia (tuoreena 1 oksa, kuivattuna n. 1 tl)
1/2 punaviinipullo
jauhoja
ruokaöljyä
n. 1 dl oliiveja
400 g säilyketomaattia
(1,5 dl kermaa)

Mausteet messissä

Kieritä kukot suolassa ja pippurissa. Lisää laakerinlehdet, rosmariini ja murskattu valkosipuli, kaada päälle punaviini. Anna marinoitua ainakin tunnin, mutta mieluiten yön yli.

Marinadi

Valuta kana; muista säilyttää marinadi. Voit kuivata kanasta liiat viinit talouspaperilla. Pyöräytä kanapalat jauhoissa, paista ne öljyssä kevyen ruskeiksi, käytä uuninkestävää pannua tai pataa. Ota liha pois paistoastiasta tässä vaiheessa, laita uuni lämpenemään 180 °C.

Pidä paistoastia edelleen liedellä ja pane viipaloidut valkosipulit mukaan, paista ne kullanruskeiksi. Lisää tämän jälkeen mukaan oliivit ja tomaattimurska. Itse käytin kivettömiä kalamataoliiveja vajaan desin, se oli liian vähän, koska oliivit olivat aivan mahtava osa ruokaa – laitan seuraavalla kerralla reilulla kädellä. Osta hyviä oliiveja tähän, se kannattaa, lupaan sen! Laita kanapalat takaisin paistoastiaan, kaada mukaan myös marinadi ja jos haluat käyttää kermaa, lurauta sekin mukaan.

Kiehauta, laita päälle kansi tai pari kerrosta foliota ja paista 180 °C uunissa 1 1/2 tuntia. Itse koin, että puolessatoista tunnissa kanasta tuli liian kypsää, vaikka liha mureaa olikin. Tässä on varmasti koulukuntaeroja, enkä tosiaan ole lihan asiantuntija, mutta varsinkin yön yli marinoitunut kukko oli jo sitten tosi pehmeää. Ehkä reipas tunti olisi riittänyt paistoajaksi?

Kun otat paistoksen uunista, ota kastikkeen päälle mahdollisesti kerääntyny öljy pois, sekoita, maista ja lisää suolaa sekä pippuria, mikäli makunystyrät sitä vaativat. Itse tarjosin ruoan couscousin kanssa, sopii varmasti myös vaikkapa juustoisen salaatin kanssa. Niin ja tietysti hyvä punaviini kylkeen, herra Oliver suosittaa Chiantia, joka onkin yksi suosikkirypäleistäni, | edit: minua valistettiin, että kyseessä on ALUE ja VIINI, EI rypäle; pahoittelut chiantilaiset, että luulin teitä rypäleiksi! | joten kopioidaanpa reseptin lisäksi vielä viinisuosituskin.

Valmis ruoka, vitsit noi oliivit oli hyviä tässä!

Miltä tämä kanaruoka sitten maistui kasvispainoitteisen syöjän suuhun? Myönnän, että kyllä tuntui oudolta laittaa linturuokaa ja varsinkin haju sitä laittaessa kylmäsi, ei voi mitään. Luulenpa, että tämän reseptin pystyisi soveltamaan vaikka halloumista enemmän omaan suuhun sopivaksi, siinä määrin vähän saan makuelämystä tuosta lihapuolesta. Mutta kokeilkaapa te paremmin liharuoat hallitsevat tämä ja kertokaa miltä teidän suuhunne maistui – onko tällä reseptillä toivoa vai olenko vain toivoton kasvissyöjä?

keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Gotlanti, vuoden ruokapääkaupunki!

Jaana on ehkä landepaukku, mutta trendikäs sellainen. Ajatelkaa nyt, se on käynyt jo Gotlannissa vaikka miten monta kertaa ja on menossa taas ensi kesänä. Tietysti trendinenä on haistanut sen, että siellä sijaitsee vuoden 2013 ruokapääkaupunki!

Itse jään katkerana pilkunviilaajana miettimään lähinnä sitä, miten kokonainen saari voi olla pääkaupunki, mutta jääköön tämä minun ongelmakseni.

Jaanan jatkolätinät:
Leuhka lörpöttelijä eli Tiina monisti yhden Gotlanti-vierailuni, joten kesän jälkeen tuplaan vierailukerran vasta kahteen. Paria ihanaa ruokapaikkaa jäi kyllä niin ikävä, että pakko käydä tsekkaamassa ne kesällä uudestaan. Esimerkiksi Leva oli suorastaan taivaallinen (ja superkiinnostava muutenkin, tsekkaa vaikka nettisivu!), alla kuva Levan ihanasta luomubuffetista. Salaattipöydän takana näkyvä vaaleankeltainen nyyttiläjä on grilli, jossa oli kalanyyttien lisäksi kaikkea muuta ihanaa.

Jos en olisi vuodenaikaihminen niin sanoisin että kesä tule jo!


maanantai 11. helmikuuta 2013

Mäkin tein SITÄ

Sanokaa mun sanoneen, että vaivaamaton leipä on uus avokadopasta. Olin tsekkaillut reseptiä alustavasti Herkku & Koukku -blogissa (jonka Jytis taas olin napannut ohjeen Kädenvääntöä-blogista ja sinne se löysi Kitchen Trials -sivustolta), mutta työkaverin hehkutuksen jälkeen oli pakko ryhtyä heti hommiin, kun 12 tunnin nostatusaikaa liikeni. Arkirytmiini tämä leipä ei ikävä kyllä mahdu.

Resepti on siis Herkku ja Koukku-blogista

7 dl vehnäjauhoja (laitoin 2 dl täysjyvävehnää ja 5 dl normivehnää. Lukemieni kommenttien perusteella melkeinpä mikä vaan jauho käy)
2 tl suolaa
½ tl kuivahiivaa
3 ½ dl kädenlämpöistä vettä

Sekoita kuivat aineet keskenään, kaada vesi joukkoon ja sekoita puukauhalla taikina sekaisin. Omastani tuli epäilyttävän paksua, koska täysjyvävehnäjauho turpoaa enemmän kuin normivehnäjauho, mutta se ei haitannut. Peitä taikina tiukasti tuorekelmulla (tarttuu lasiastiaan parhaiten) ja anna kohota 12-18 tuntia.

Lämmitä uuni 225 asteeseen ja laita kannellinen pata (itse käytin Sarpanevan klassista mustaa pataa, Jytis oli käyttänyt keraamista) kuumenemaan samalla. Kaavi taikina jauhotetulle pöydälle, lisää jauhoa myös taikinan päälle ja pyöräytä palloksi. Peitä löyhälti tuorekelmulla ja anna levätä puoli tuntia. Heitä taikinapallo kuumaan pataan, laita kansi päälle ja paista puoli tuntia. Ota kansi pois ja paista vielä ilman kantta 15 minuuttia.


Mikä söpöliini uunista tuli ulos! Leipä oli rakenteeltaan tarpeeksi tanakkaa, jotta leikkaaminen onnistui näppärästi. Kuori oli juuri niin rapea kuin pitääkin, eli rasahtaa puraistessa. Tällä hurmataan vieraita ja hifistellään pitkiä aamiaisia viikonloppuisin. Vatkasin vielä vispipuuron leivän kaveriksi, joten vaimopassiin tuli kaksi leimaa kerralla lisää!

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Luomukaritsa – tilauksesta lautaselle

Taas yksi askel ketjuruokakaupassa asioinnista johonkin vaihtoehtoisempaan harpattu. Kaveri, jonka kanssa tilasin kuun alussa Samsaran luomukaupasta, vinkkasi, että SikkaTalun lammastilalla olisi karitsaa tilattavana. Tila on saanut viime vuoden lopulla luomu-tittelin ja tilattava liha oli niin sanottua niittylihaa, joten piti toimia nopeasti, ettei joku muu karitsanlihahifistelijä veisi kaikkea! Pikainen soitto miehelle, sähköpostia lammastilallisille ja vajaa 8 kilon lihasatsi oli varattu. Reilu viikko tilauksesta ajoin töiden jälkeen marketin parkkikselle, jossa karitsapakettini kannettiin autoon.

Monenlaista lihaa keossa







Karitsasatsi sisälsi kaikenlaisia osia, kuten niskaa, kylkeä, jauhelihaa, komean viulun, kyljyksiä ja varmaan jonkinnäköisen fileen, en osaa varmaksi sanoa kun en ole vielä niin lihaekspertti. Päätimme aloittaa kokkauksen reteesti viululla, vaikka se painoikin pari kiloa ja syöjiä oli kaksi. Reseptiksi valitsin Tessa Kirosin Hillasoilta oliivilehtoihin -kirjasta takuuvarman herkun, jota valmistimme toissa jouluna.

Oreganolla ja sitruunalla höystetty lampaanviulu, n. 5 annosta

1 ½ kg:n painoinen lampaanviulu
2 sitruunan mehu
1 rkl kuivattua oreganoa
50 g voita
3 rkl oliiviöljyä
2 ½ dl vettä (+ lisää tarpeen mukaan)
4 suurta perunaa
suolaa maun mukaan

Pane uuni kuumenemaan 220 asteeseen. Huuhdo liha ja poista siitä kalvot ja turha rasva. Laita liha reilunkokoiseen uunivuokaan, hiero kauttaaltaan sitruunamehulla, mausta suolalla ja pippurilla ja ripottele pinnalle sormien välissä murennettua oreganoa. Laita päällimmäiseksi voinokareita. Kaada vuokaan 2 ½ dl vettä ja lorauta joukkoon oliiviöljyä. Kypsennä kummaltakin puolelta 15–30 minuuttia, eli kunnes liha on kauttaaltaan ruskistunut.

Kuori sillä välin perunat ja leikkaa ne suupalan kokoisiksi kuutioiksi. Kumoa kuutiot lampaan ympärille uunivuokaan, lisää hieman suolaa ja pyörittele puulastalla paistoliemessä. Mikäli neste on haihtunut liiaksi, lisää vähän vettä. Peitä vuoka alumiinifoliolla, alenna lämpötila 180 asteeseen ja paista noin 2 ½ tuntia. Käännä lammas ainakin kertaalleen paiston aikana ja sekoita perunoita. Jos liha ei näytä ruskistuneen kylliksi, ota folio pois viimeisten 30 minuutin ajaksi. Tarjoa lisäkkeenä suuri kulhollinen salaattia. Tsatsiki toimii lampaan kanssa myös.

Viimeinen annos syötiin kolmantena päivänä
Ruoka oli yksinkertaista ja maalaisruuan näköistä ja tietysti superhyvää! Karitsa maistui taivaalliselle, liha irtosi helposti luusta ja oli pehmeää. Perunat taas olivat imeneet lientä tuntien ajan, joten niissäkin riitti makua. Kaiken kaikkiaan onnistunut tilaus ja ruoka. Lisää karitsaruokia kevään aikana ja kesällä kyljykset grilliin!