tiistai 13. elokuuta 2013

Raikas feta-vesimelonikeitto

Jotkut tekevät jo syksypäivityksiä Facebookiin. Hei ihmiset elokuu on KESÄkuukausi. Tämä tarkoittaa sitä, että voi edelleen syödä kesäisiä ruokia, kuten vesimelonikeittoa fetalla. Okei, tämä ruoka on parhaimmillaan tuskaisen kuumana hellepäivänä, mutta toimii keveydessään esimerkiksi alkuruokana mainiosti. Tai jos on jo syksymoodissa ja aloittanut kevyen elämän, voisin kuvitella että montaa kaloria tästä ei kerry, varsinkin jos ottaa jonkun vähempirasvaisen juuston. Itse tietty vetelin täysrasvaisen fetan kanssa ja voi morjes ku o hyvää!

Olen poiminut tämän keiton aikoinaan muinaisesta Sport-lehdestä, johon Teresa Välimäki tehtaili reseptejä. Alkuperäisessä reseptissä taisi olla vain basilikaa, mutta itselläni on niin komea minttu kasvamassa, että käytin sitä enemmän tällä kertaa. Omasta mielestäni se toimi tosi hyvin tässä, mutta kyllä basilikan lehtikin tuo tähän hyvää säväystä.

Kuohkea keitto on myös äärimmäisen nopea valmistaa, joten eiku syömään.

Feta-vesimelonikeitto

n. 1 kg vesimelonia
1,5 dl vichyä 
n. 2 dl basilikaa, minttua tai molempia (jos ostat valmiin yrtin, menee koko puska)
Suolaa
Pippuria
Jos haluat niin cayennepippuria / paprikaa / chiliä tai muuta tulista pieneksi teräksi

100 g fetaa

Kuutioi vesimeloni paloiksi, laita suureen astiaa. Mittaa mukaan vichy, mausteet ja yrtit. Soseuta sauvasekoittimella. Murustele päälle feta, koristele halutessasi yrtin lehdellä.

Niin yksinkertaista, mutta hyvää.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

No kato reteesti vaan sanot!