keskiviikko 21. elokuuta 2013

Syödä Gotlannissa

Onni on rakas ystävä Gotlannissa, jolla kyläillä ja tutustua saareen. Olimme tänä kesänä toista kertaa vierailulla ja vaikka matka kesti vain kolme yötä, ehdittiin hyvin tehdä ruokaa (tai itse lähinnä menin valmiiseen pöytään), käydä parissa viime reissun hyvässä ruokapaikassa ja löytää pari uuttakin kivaa. Vinkit kuljettavat Visbyhyn ja pääsaaren pohjoispuolella sijaitsevaan Fåröhön.

Visby-vinkit


LEVA

Tänne oli pakko päästä toisenkin kerran! LEVA on kolmisen kilometriä Visbyn keskustasta ja samaan pihapiiriin mahtuu ravintola, catering, leipomo, pikkuputiikkeja, ihana puutarha, taidetta ja talotehdas (tai ainakin showroom). Varasimme jälleen pöydän puutarhasta grillibuffetin aikaan ja olipa taas paljon porukkaa ja superhyvää ruokaa lähi- ja luomuraaka-aineista. Kokki kokkasi kokoajan grillissä sapuskaa ja pöytä notkui erilaisista salaateista, tahnoista, leivistä ja kaikesta mahtavasta. Buffetin hinta oli muistaakseni n. 30 euroa (ei sisällä juomia tai jälkkäriä) ja oli kyllä joka kruunun arvoista!

Pihapiirissä on muun muassa kauniita latoja 1600-luvulta. Tiloja voi vuokrata ja LEVAssa järjestetään muun muassa joogaa.



Eka lautasellinen

Pari kesää sitten salaatit oli katettu ulos. Taustalla grillissä paahtuu ihanat kalanyytit.

 

SKAFFERIET

Tännekin päädyimme toista kertaa. Gotlannin vanhassa kaupungissa sijaitseva Skafferiet on kiva kahvila, jossa on hyvä valikoima erilaisia makeita leivonnaisia, ihania suolaisia piirakoita ja legendaarista gotlantilaista pannukakkuakin löytyy. Sisäpihalla on tosi kiva leppoistella pikkuherkun kanssa, kun ei vielä tee mieli suurta ateriaa.

Piirakkapalan (tässä palassa munakoisoa ja muistaakseni jotain lihaa) seuraksi saa lapata salaattia ja leipää. Taustalla juustokakku, joka oli myös hyvää.

Vehreällä sisäpihalla on ihania kasveja ja kukkia.

Lintuja kävi rääppimässä tyhjistä pöydistä, eivät onneksi kiusanneet ruokailijoita.


 

CRÊPERIE & LOGI

Tällä kertaa ei ehditty tänne, mutta ensi kerralla sitten taas! Crêperien lettuset on ihan älyttömän hyviä ja täyttäviä. Vaihtoehdoissa on luonnollisesti suolaista ja makeaa. Itse söin viimeksi muistaakseni lohi-feta-ranskankermalettusen, aaaaah miten hyvää! Ja paikka on söpö kuin mikä! Ja melko pieni ja tosi suosittu. Ei varattu silti pöytää ja mahduttiin.

Rakennus on hauskan mallinen, sen löytää varmasti Visbyn keskustasta.


 

GLASSMAGASINET

Visbyn satamasta löytyy Glassmagasinet, Ruotsin suurin jätskibaari. Tiski on aivan hervottoman pituinen, joten kannattaa silmäillä ensin etukäteen mitä haluaa ja ottaa sitten vuoronumero, jotta tilaus sujuu sutjakkaasti. Päätin tällä kerralla lähteä kokeelliselle linjalle ja tilasin porkkana-kardemummajätskiä (tosi hyvää!) ja palsternakka-piparjuurijätskiä (tosi outoa ja pistävää). Tässä hengästyttävä lista paikan jätskivalikoimasta.

 

Fårö-vinkit

 

CRÊPERIE TATI

Tänne yritettiin, mutta ei jaksettu venailla, jono oli hillitön. Crêperie Tati on tosi suosittu miljöönsä ja ruokansa vuoksi, joten vuoroaan joutuu todennäköisesti odottelemaan. Tällä kertaa ei jaksettu jonottaa, mutta toivottavasti päästään tänne joskus toiste.

Kuva otettu puolesta välistä jonoa.
Piha pursuaa upeita vanhoja rojuja.

Who you gonna call?


 

BISTRO ALBATROSS

Tämä mesta sijatsee ihan Tatin vieressä, kävimme itse asiassa käyttämässä Tatin pankkikortinlukijaa maksamiseen. Miljöö oli rauhallisempi ja seesteisempi kuin Tatissa ja ah miten upea merinäköala ruokaillessa! Gotlannissa kun ollaan, pitää jossain kohtaa syödä vähän lammastakin, joten otin Albatrossissa lammaspataa. Maut olivat freesit ja raikkaat, mutta mausteita tai yrttejä olisi voinut olla enemmän. Eräs porukastamme otti Albatrossin omat ranskalaiset lisukkeeksi ja oli kyllä hullun hyvää kun pihistin yhden ranen.

Täällä voisi vaan istua ja tuijottaa.

Pata oli melkein keitto.



 

Kas tässä muutama vinkkinen. Luonnollisesti monta hyvää paikkaa jäi vielä testaamatta, ensi kerralla taas pariin uuteen mestaan. Hankalaa, kun vanhat tutut ovat niin hyviä, että ei ehdi käydä kovin monessa uudessa paikassa, mutta tämä on positiivinen ongelma.

Ai niin, käytiin myös Hemsen kylän grillillä. Ruotsalaiset osaavat kyllä snägärikulttuurinkin! Lammaspullat pitaleivän välissä olivat valitettavasti loppu, joten otettiin perus kerrosateriat. Huh huh miten hyvä burgeri! Pihvin jauheliha on laiduntanut lähiniityllä ja kokonaisuus oli jopa freesi, kun mausteilla ei oltu sotkettu ihan niin paljon kuin tavallisen suomalaisen snägärin burgereissa. Ja majoneesi ranskisten kanssa on kyllä mahtavuutta. Ja se, että snägäriltä saa perunamuusia.

Aika paljon tuli nyt käytettyä ihanaa ja mahtavaa ja hyvää ja muita kehuja, mutta minkäs teet kun ei ole vielä yhtään huonoa ruokakokemusta Gotlannista. Onni on paikalliset oppaat, jotka ovat käyneet testaamassa rafloja jo etukäteen ja vievät meidän kivoimpiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

No kato reteesti vaan sanot!